perjantai 2. maaliskuuta 2018

4.viikko Sloveniassa ja paluu Suomeen

ma 19.2.
Aamulla klo 7.00 seisoimme linja-autoaseman edessä ja odotimme linja-autoa. Hetken kuluttua meille tultiin sanomaan, että Sloveniassa on lomaviikko, jonka takia ei linja-autoja kulje. Heti viestiä työnantajalle ja yhteyshenkilölle, mitä teemme kun ei ole mahdollisuutta mennä työpaikalle. Loppuen lopuksi tulimme siihen tulokseen, että pitäisimme tämän päivän vapaana ja kulkisimme loppuviikon junalla töihin.
ti 20.2. ja ke 21.2.
Kummatkin päivät olivat pelkkää työtä, ei mitään erikoista :)
to 22.2.
Tavallinen työpäivä, jonka jälkeen isäni ja mummini saapuivat Nova Goricaan lomalle ja katsomaan millaisessa paikassa olen asunut viimeisen kuukauden. Sain jopa kirjata heidät sisään hotelliin :)
pe 23.2.
Lähdimme aikaisin aamulla perheeni kanssa Postjanska luolille, sekä Predjama linnalle.

Kello 10.00 alkoi opastettu kierros Postjanska luolilla. Sää oli hyvin talvinen ja tuulinen, mutta onneksi luolassa oli 10 astetta lämmintä eikä tuullut :)



Tutustuminen luolaan alkoi 3 kilometriä pitkällä juna matkalla, jonka aikana sai ihailla hienoja tippukiviä. Sitä seurasi 1,5 kilometrin opastettu kierros luolassa.




Alapuolella oleva kuva on 5 metriä pitkä tippukivi ja tämän luolan keulakuva.


Kierroksen jälkeen siirryimme Predjama linnaan, joka on maailman suurin linnaluola. Linnassa esiteltiin keskiaikaista elämänmenoa, sekä linnakulttuuria. Historian rakastajille ehdoton kohde.






la 24.2.
Aamusta suuntasimme katselemaan näköalaa läheiseltä kukkulalta.




Sekä kävimme Sveta Gora vuorella ihailemassa näköalaa.
Sitten suunnattiinkin jo juna-asemalle ja Bled-järvelle.


Järvellä oli hyvin kylmä ja aurinko ei näyttäytynyt lainkaan, sumu peittosi alleen huimaavat vuoret, joten näköaloja ei oikein ollut, mutta sen sijaan keskityimmekin hyvään ruokaan ja Bled kaupungin keskustassa ja kaupoissa pyörimiseen.



su 25.2.
Aamusta lähdimme Ljubljanaan, Slovenian pääkaupunkiin. Olimme vuokranneet auton, joten matka meni nopeasti ja helposti.

Ensimmäinen pysähdys oli Ljubljanan linna. Ulkona oli kylmä -5 astetta, sekä todella kova tuuli, joten opastettu kierros linnan pihalla ei ehkä ollut kaikista paras idea ;)










Opastetun kierroksen aikana saimme kuulla ja nähdä linnan tarinoita ja elämää erilaisilta hahmoilta, kuten sotureilta, linnaneidoilta, nunnilta ja ritareilta, sekä hallitsijoilta.





Tämän jälkeen siirryimme Ljubljanan keskustaan etsimään ravintolaa ja matkalla törmäsimme kuuluisaan löhikäärme-siltaan.




Iltapäivällä kävimme vielä Museum Of Illusionissa, jossa esimerkiksi pääsi kävelemään todella nopeasti pyörivän tunnelin läpi, joka loi tunteen että leijuisi!!



ma 26.2. ja ti 27.2.

Maanantai oli viimeinen työpäivä ja saimmekin osaksemme lämpimät jäähyväiset. Vaikka pn ollutkin ihan huikea reissu on silti jo mukava lähteä kotiin :)
Ilta menikin pakatessa ja kaupoissa pyörimisessä.

Aamulla lähdimme kohti Venetsiaa ja poikkesimme matkalla Tiaren kauppakeskuksessa sekä Palmanova Outlet Villagessa. Marco Polon lentökentällä odotimme 3 tuntia ennen porttien aukeamista, jota seurasi nopea syöminen ja lentokoneeseen kohti Amsterdamia. Tottakai lento myöhästyi, koska kaverini paikka oli tuplabuukattu ja sitä sitten piti selvitellä, onneksi vapaaehtoinen suostui poistumaan koneesta korvausta vastaan ja lento pääsi lähtemään :)

Amsterdamin päässä se menikin juoksemiseksi, jotta kerkeisimme Helsinkiin menevään koneeseen. Ehdimme ja lento lähti melkein ajallaan Suomea kohti. Keskiyöllä saavuimme Helsinki-Vantaa lentokentälle ja siitä vielä 4 tunnin ajo Jyväskylään. Kotiin päästiin kaikkien vaikeuksienkin jälkeen ja kyllä tämä koko kokemus on opettanut enemmän itsestäni kuin mikään muu. Nyt paljon varmempana kohti tulevaa ja seuraavia haasteita.

Kiitos kuuluu uskomattomalla tuelle jota olen saanut ystäviltäni, perheeltäni, opettajilta ja tukihenkilöiltäni Sloveniassa. Suurin kiitos kuitenkin Henna-Riikalle, jolta olen saanut uskomattoman tuen ja todella hyvän ystävän. Jos hän ei olisi ollut mukanani matkalla en varmasti olisi jaksanut, hän oli aina tukena ja jaksoi luoda uskoa :) Kaikelaista koettiin yhdessä ja tultiin todella läheisiksi ja hän tuli todella tärkeäksi henkilöksi minun elämässäni, johon voin tukeutua <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti